Harjoittelukierron huipentuma – 5 km aikajuoksu

24. elokuuta, 2014

Harjoittelukierron piti huipentua 5 km aikajuoksuun (time-trial) ja huipentuihan se

Kaksi viimeistä viikkoa on ollut harjoittelun kannalta rikkonaista. Tuuli on ollut niin kovaa, että olemme joutuneet muuttamaan harjoittelua sen takia. 6x1km treeni vaihtui 3x1km treeniksi, että emme väsytä kroppaa liikaa vastatuuleen. 3 x kilsan vedot juoksin myötätuulessa 3:35-3:38 vauhdilla. Samoin 5 km vauhtijuoksu (paced run) vaihtui 6 kilsaksi niin, että lämmittelin hölkäten vastatuuleen ensimmäiset 3km ja juoksin myötätuulessa 3 km nopeammin takaisin (aika 11:41 eli 3:53 vauhtia).

Vaikka 2 viimeistä treeniviikkoa eivät menneet ihan niin kun ohjelmassa sanotaan, yllämainitut ajat uumoilivat ihan hyviä mahdollisuuksia nopeaan 5km aikajuoksuun. Harvoin kyllä tulee treeniohjelma käytyä läpi prikulleen, niin kun siinä sanotaan. Yksi hyvä puoli siinä, että asuu saman katon alla koutsin kanssa on, että voimme päivä kerrallaan katsoa mitä tehdään ja miten edetään. Treeniohjelmassa tietysti yritetään pysyä, mutta välillä kroppa tai elämä, tai luonnonvoimat, kapinoivat ja muutoksia tehdään sen mukaan.

Tärkeintä harjoittelussa on välttää loukkaantumiset. Loukkaantumisia tulee helposti, jos vetää kropan ns. ihan piippuun. Eikä ainoastaan kropan ylikuormitus vaan myös stressi ja elämän tilanne voivat vaikuttaa siihen, että kroppa altistuu helpommin loukkaantumisille. Siinä onkin valmentajilla hienoinen työ pitää urheilija balanssissa ilman loukkaantumisia treenin ja elämän välillä, ja vielä kun ollaan taivaan ja sään jumalien armoilla.

Lauantaina oli siis harjoitteluohjelman viimeinen päivä ja ns. kisapäivä. Tavoitteena oli juosta 5 km alle 19:10 eli 3:50 vauhdilla. Ei siis mikään mahdoton tempaus. Time-to-Run sivujen TheEd:inä tunnettu valmentaja (aviomieheni) on opettanut aloittamaan kisat “hyppäämällä” juoksuun (jump out) ts. sprinttaamalla ensimmäiset 100 m, jonka jälkeen vauhti tasoitetaan kisavauhtiin. Ensimmäisellä satasella ei ole vahingollista vaikutusta kisaan, vaikka sen lujaa juokseekin. Siinä voitetaan tärkeitä sekuntteja ja saadaan pieni aikapuskuri!

Jalat tuntuivat suht kevyiltä lämmitellessä ja olin hyvillä mielin lähdössä kisaamaan kelloa vastaan. “Hyppäsin” juoksuun ja tepastelin mielestäni kevyin askelin, hyvässä asennossa ensimmäisen kilometrin aikaan 3:44. Toinen kilsa tuntui vielä hyvältä mutta vauhti oli huomaamatta hiipunut (3:54) ja hiipui edelleen kolmannen kilsan aikana 3:59. Aikapuskuri oli käytetty ja vauhtia olisi pakko kiristää. Hirveetä sekunttien viilausta, joku saattaa ajatella, mutta niin se on, jos haluaa tavoitella jotain tiettyä aikaa. Olo alkoi olla tukala ja tuntui mahdottomalta lisätä vauhtia. Loppumatka, kun kroppa huutaa lopettamaan, onkin usein psyykkeestä kiinni. Koutsin kommentit pyörän satulalta eivät tällä kertaa motivoineet jatkamaan jo mahdottomalta tuntuvaa aikajahtia, ja heitin hanskat tiskiin just ennen 4km merkintää.

Tavoiteaika olisi tuskin paljoa alittunut, jos alittunut ollenkaan. Mikä kuitenkin jäi harmittamaan eniten oli se, että lopetin kesken. I GAVE UP!  Ihan luuseri olo!

Tähän päivään oltiin tähdätty, enkä mentaalisesti kestänyt. Kun uupumus iski olisi mantran pitänyt olla “I can do this, I can do this” ja  keskittyä hyvään juoksuasentoon sekä jalkojen ja käsien rytmiin. Kyllä se viimeinen kilsa olisi varmasti siinä jotenkin taittunut. Valitsin kuitenkin heikkohermoisemman mantran “mä en jaksa, oon ihan poikki, byäääh”.

Mutta mikä saa meidät siinä hetkessä mentaalisesti luovuttamaan sen sijaan, että jatkaisi mahdottomalta tuntuvaa ponnistelua? Sadasosasekunnin päätös ja matka loppui.

Jos olisin jatkanut, viimeinen kilometri olisi pitänyt juosta 3:43 aikaan, mikä harjoitteluaikojeni perusteella ei olisi ollut mahdotonta. Viimeinen kilometri, vaikkakin tuskainen, on usein minulla nopea. Jostain saan aina kaivettua muutaman extra patruunan loppukiriin.

Nyt jäivät patruunat käyttämättä, jokin sai minut heittämään hanskat tiskiin. Vähän kuin pikkulapsi kiukunpuuskassa.

Kroppa ei kyllä ollut ihan mukana tässä aikajahdissa. Punaiset päivät saapuivat seuraavana päivänä. Kirjoittelen niistä lisää toisella kertaa.

Juoksuiloa!

Piia