by fiadmin | Mar 25, 2020 | Blogi, Featured
Tämä talvi oli monella tapaa poikkeuksellinen. Pääkaupunkiseudulla tiet pysyivät paljaina koko talven muutamaa poikkeuspäivää lukuunottamatta. Koko talven sai siis juosta ulkona ja vieläpä hyvällä pidolla. Talvi oli myös poikkeuksellinen siksi, että treenasin koko...
by fiadmin | Sep 17, 2019 | Blogi, Featured, Maraton, Raportit, Tapahtumat, Ulkomaat, Ulkomaat, Uutiset
Meille jo perinteeksi tullut syyskuinen Tallinnan maratonviikonloppu ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Itse lähdin viikonloppuun toisaalta alakuloisin mielin, sillä pohjevamman takia jouduin luopumaan harjoittelusta puolimaratonille kuukausi sitten. Tallinnan...
by fiadmin | Jul 9, 2019 | Blogi
Kolme treeniä ja neljä täyttä lepopäivää. “Pelkkää lepoa”, mutta tästä viikosta jäi tosi hyvä fiilis. Kaikki kolme treniä olivat laadullisesti hyviä ja osoittivat sen, että suunta on oikea ja kehitystä on tapahtunut. Okei, kehitystä on tietysti tapahtunut...
by fiadmin | Jul 2, 2019 | Blogi, Featured
2. heinäkuuta 2019 Samalla otsikolla alkoi myös kirjoitukseni 4 vuotta sitten, kun olimme palanneet Lanzarotelta Suomeen. Silloin pienoisen kesälomabreikin jälkeen kirjoittelin back on track -fiiliksistä ja tulevista kisoista. Tämän kertainen tauko on venynyt ikävän...
by fiadmin | Sep 27, 2017 | Blogi, Featured, Maraton, Tapahtumat, Ulkomaat
Kaksi vuotta sitten olin Tallinnassa ja juoksin tähän asti parhaimman puolimaratonin! Silloin oli ihana aurinkoinen viikonloppu ja oltiin Tallinnassa peräti kolme yötä – aikuisten miniloma! Ihastuin Tallinnaan ja Tallinnan Maratoniin todenteolla! Vuosi 2016 jäi...
by fiadmin | Oct 22, 2015 | Blogi, Featured, Polkujuoksu
Olen muutamia polkujuoksukisoja juossut Lanzarotella, jossa maisemat ja maastot ovat hieman erilaisia kuin tällä kotimaassa. Olen Lanzaroten polkujuoksuista kirjoittanut mm. täällä, täällä ja täällä. Pidän itseäni enemmän maantiejuoksijana kuin polkujuoksijana,...